Spoon River kansi

The Shit Kickers: Spoon River – levynjulkkarikeikka 31.10.

The Shit Kickerseissä soittaa ja laulaa kuusi klassisesti koulutettua muusikkoa, joilla on yhteensä yli 150 vuoden kokemus kurinalaisesta orkesterityöstä. Vapauden kaipuu ja rakkaus musiikin moninaisuuteen sai heidät perustamaan bändin vuonna 2019. Bluegrass ja kantri ovat bändin pääasiallinen inspiraation lähde, mutta repertuaariin kuuluu myös espoolaista kansanmusiikkia, brasilialaista choroa ja mitä vaan mikä tuntuu hauskalta tai koskettavalta. Shit kickersana tarkoittaa cowboybootseja, maalaisjunttia tai tietynlaista häpeilemätöntä asennetta. Yhtyeen Spoon River-albumi ilmestyy lokakuun 28. päivä 2024.

The Shit Kickers on:

Ilkka Hongisto: banjo, käyrätorvi, laulu

Mikko Kujanpää: kontrabasso

Maarit Kyllönen: viulu, laulu

Tiina Paananen: viulu, laulu

Panu Pärssinen: mandoliini, laulu

Heljä Räty: huilu, huuliharppu, laulu

Mitä kuolleet kertoisivat, jos voisivat puhua? Edgar Lee Mastersin Spoon River-antologian runot (1915) ovat kokoelma vainajien puheenvuoroja elämästään kuvitteellisessa amerikkalaisessa pikkukaupungissa. Rehelliset kertomukset paljastavat niin koetut toiveet, katkeruuden, ulkokultaisuuden ja tekopyhyyden kuin elämän mittaisen rakkaudenkin. Koskettavat tarinat voisivat olla mistä maailman pikkukaupungista tahansa.

Vainajat saavat äänen Panu Pärssisen antologian teksteihin säveltämissä lauluissa. Musiikki kumartaa amerikkalaisen perinnemusiikin ja bluegrassin suuntaan, mutta hyödyntää ilmaisuvoimaisissa sovituksissa pidäkkeittä bändin muusikoiden monipuolisia kykyjä.

Konsertin visualisointina nähdään mummolan vintiltä löytyneistä vanhoista lasilevyistä skannattuja valokuvia 1920-luvun Tampereelta.

Yhtyeen sivut

 

 
 
  • Ovet 19:00
    Showtime 19:30
     
  • Peruslippu 10 €
    Alennusryhmät (opiskelijat, elekeläiset, työttömät) 5€